Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Museomökki

 

Pikkuruinen mökki osoitteessa Ruusutie 141 on Kumpulan Spy:n museomökki, joka on avoinna kesäsunnuntaisin klo 12-14. Se on Kumpulan alkuperäisiä tyyppimökkejä ja sen on piirtänyt arkkitehti Antero Pernaja. Se on rakennettu 1929.

Yhdistys osti mökin ja vuokraoikeuden 50-vuotisjuhlavuotenaan 1977. Mökki peruskorjattiin talkoilla. Puutarhan osalle siirtolapuutarhuri Erkki Levelä teki uuden suunnitelman, koska todettiin, ettei palstaa pystytä pitämään kokonaan viljelykäytössä.

Peruskorjatun mökin vihkiäiset pidettiin 22.7.1978. Vuonna 1996 mökin ulkopuoli peruskorjattiin arkkitehti Juha Tuhkasen ohjauksella ja kaupunginmuseon valvonnassa. Vuonna 2007 mökki maalattiin.

 

 

 

 

 Ruusutien mökki vuonna 1933Ruusutien mökki vuonna 1933.

 

 

 

 

 

 

 

Ruusutien pikkumökistä tehtiin yhdistyksen museo 1978. Kuvassa yhdistyksen puheenjohtaja Unto Laakso vihkii museon käyttöön.

Ruusutien pikkumökistä tehtiin yhdistyksen museo 1978. Kuvassa yhdistyksen puheenjohtaja Unto Laakso vihkii museon käyttöön.

 

 

 

 

 

Aika teki tehtävänsä ja 1996 mökki kaipasi jo perusteellista ulkoremonttia. Kaikki säilytettiin, mikä oli mahdollista ja järkevää säilyttää, mutta paljon myös meni uusiksi.Aika teki tehtävänsä ja 1996 mökki kaipasi jo perusteellista ulkoremonttia. Kaikki säilytettiin, mikä oli mahdollista ja järkevää säilyttää, mutta paljon myös meni uusiksi.

 

 

 

 

 

Vasta kunnostettu museomökki vuonna 1996.Vasta kunnostettu museomökki vuonna 1996.

 

 

 

 

 

 


Museomökki vuonna 2004Museomökki vuonna 2004.

 

 

 

 

 

 

 

 

Museomökki päätyi myös postimerkkiin vuonna 2007.Museomökki päätyi myös postimerkkiin vuonna 2007.

 

 

 

 

 

 

 

Näin se alkoi

Talvella 1928, helmi- tai maaliskuussa, jouduimme ensimmäisen kerran kosketukseen Kumpulan siirtolapuutarhan kanssa. Asuimme silloin Pitkänsillan kohdalla ja siihen aikaan lähdettiin siitä kaupunginosasta hiihtoretkelle välittömästi Töölönlahden rannalta esimerkiksi Eläintarhaan päin ja sieltä moneen suuntaan. Niinpä kerran ylitimme Mäkelänkadun suuntana Oulunkylä ja jouduimme tasaiselle niitty- tai peltomaalle. Mutta sepä kummallinen pelto! Siellä täällä, pitkin välein, nousi syvästä lumesta pienenpieni mökki. Käsittämätöntä! Mitähän nuo mahtavat olla?

Vähän myöhemmin asia selvisi. Meistä silloisen Sosiaalilautakunnan seinien sisäpuolella työskentelevältä kysyttiin, eikö hän aio hankkia puutarhaa itselleen. Puutarhamökkejä ne siis olivat!! Ja tietenkin, kotona juteltiin asiasta. Selvä, oma puutarha aivan kaupungin läheisyydessä, mikäs sen hauskempaa!

Keväällä mentiin sitten katsomaan, mielessä sopivan palstan valitseminen. Aika lähellä vesipostia sen piti olla, se oli tärkeä ehto, sillä niitä ei ollut aivan tiheään, mutta olihan silti monta mahdollisuutta. Valittaisiinko Orvokkipolun palsta, jossa metsänreuna oli vastassa, vai olisiko toisella reunalla parempi, jossa perunapellot ulottuivat metsään asti? Mutta sinne tulisi joskus asuintaloja, tosin kaukana tulevaisuudessa, mutta sittenkin.

Lopuksi päädyttiin Ruusutien keskikohdalle. Siinä oli tienristeys, jonka keskellä oli vesiposti, oli kaunis näköala pieneen metsäkukkulaan päin ja lisäksi se ei sijainnut aivan kaukana portilta, jonka vajassa työkalut oli pidettävä, kunnes saatiin oma mökki. Siis Ruusutie 26, 12×24 m2.

Palsta oli merkitty neljällä valkoisella pienellä tolpalla ja näytti niin pieneltä, etta luulimme pystyvämme

kääntämään sitä lapiovoimalla. Mutta kun oli käännetty 1m2 juolavehnän ja voikukan juuria niin luovuimme siitä hommasta ja mies ja hevonen auroineen ja äkeineen tekivät lopputyön, kaikki 288m2. Sitten istutettiin perunaa koko palstalle, vastoin kaikkia sääntöjä, mutta pitihän ne pahimmat rikkaruohot ensin saada pois. Vain reunassa oli vähän yksivuotisia kukkia. Kuokka, lapio ja harava kannettiin sinä kesänä edestakaisin porttivajan ja palstan (jonka me kutsuimme “suurtilaksi” ruots. “doman”) välillä.

Seuraavana keväänä, 1929, rakennettiin sitten mökki. Toinen “siirtolainen” hankki tarpeelliset lankut, jotka olivat olleet amerikkalaisten autojen kuljetuslaatikkoina, ja hän teki myös kiinteän kaluston, johon kuului kannellinen penkki, joka ovenpuoleisessa päässä päättyi pieneen kaappiin, sekä kuistin molemmat penkit. Urakkaan kuului myös lipputanko ja koko homma maksoi mk 2000,-, tosin siihen aikaan vähän suurempi raha kuin nykyään. Penkin laatikossa pidettiin sitten työkalut. Harava töin tuskin mahtui siihen, mutta menihän se, kun oikea pää pistettiin ensin ja oikeaan suuntaan.

Mökki oli pieni, mutta lehtimajasta suunniteltiin oikein tilava olohuone, vaikka siihen ensimmäisinä vuosina enimmäkseen kerättiin savea, joka tuli esille kun ruvettiin viljelemään muuta kuin perunaa. Kun savi oli muuttunut mullaksi lehtimajan orapihlaja oli kasvanut tiiviiksi seinäksi. Hamokkeja ei ollut siihen aikaan, vaan puutarhatuoleja levitettiin kahvivehkeiden ympärille ja niin useille vieraillekin riitti tilaa.

Tarinan kertoivat museomökin ensimmäiset omistajat Gunvor ja Ingeborg Lauren.


 

Liity Kumpulan siirtolapuutarhayhdistyksen Facebook-ryhmään!

Pääset mukaan debattiin, tutustut muihin, saat tiedon tapahtumista helposti ja saat hyviä ja nopeita vastauksia pulmiin.  

 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?